Asiakirjat

PIRKANMAAN KOKOOMUSNAISET RY:N SÄÄNNÖT

Hyväksytty Pirkanmaan Kokoomusnaisten syyskokouksessa 19.11.2014; Merkitty yhdistysrekisteriin 11.11.2015

I LUKU

NIMI JA TARKOITUS

1 §

NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE

Yhdistyksen nimi on PIRKANMAAN KOKOOMUSNAISET ry.

Yhdistys kuuluu piirijärjestönä Kokoomuksen Naisten Liitto ry:een, jota näissä säännöissä sanotaan liitoksi, Pirkanmaan Kokoomus ry:een, jota näissä säännöissä sanotaan puolueen piirijärjes­töksi sekä Kansallinen Kokoomus rp:een, jota näissä säännöissä sanotaan puolueeksi.

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan piiriksi, kotipaik­ka on Tampere. piirin toiminta-alueena on Pirkanmaa.

2 §

TARKOITUS

Liiton tarkoituksena on olla jäsenyhdistystensä yhdyssiteenä ja toimia naisten poliittisten vaikutus­mahdollisuuksien lisäämiseksi, naisten ja miesten välisten tasa-arvon edistämiseksi sekä seuraaville pääperiaatteille rakentuvien pyrkimysten toteuttamiseksi:

*yksilökeskeisyyteen perustuvan, ihmisen aineellisesti ja sosiaalisesti turvattuun elämään tähtäävän sekä jokaisen ihmisen henkisen kasvun ja persoonallisuuden laajentamisen oikeutta kunnioittavan yhteiskunnallisen vakaumuksen edistäminen,

*isänmaahan kohdistuvan kiintymyksen ylläpitäminen ja vahvistaminen,

*yksilöllisen mielipiteenilmaisun vapauteen, kansalaisten tasavertaisuuteen osallistumis­oikeuteen, perusturvallisuuden takaamiseen ja yhteiskunnalliseen moniarvoisuuteen ja su­vaitsevaisuuteen perustuvan kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestelmän kehittäminen,

*edellytysten luominen sellaiselle markkinatalouteen perustuvalle taloudelliselle toiminnalle, joka edistää sosiaalista turvallisuutta ja hyvinvointia sekä ekologisesti kestävää kehitystä maailmassa,

*Suomen itsenäisyyden turvaaminen ja kansojen välisen ymmärryksen lisääminen kansain­välistä oikeudenmukaisuutta sekä väkivallatonta vuorovaikutusta edistämällä.

3 §

TOIMINNAN LAATU

Pyrkimystensä toteuttamiseksi piiri

*osallistuu valtiollisiin vaaleihin,

*harjoittaa jäsenistönsä keskuudessa ja sen ulkopuolella piirin, puolueen ja liiton tarkoitusperiä edistävää tiedotus­työtä, julkaisu- ja koulutustoimintaa sekä järjestää kokouksia, kursseja, neuvottelutilaisuuksia ja juhlia.

Toimintansa tukemiseksi piiri

*kantaa jäseniltään jäsenmaksuja, ottaa vastaan testamentteja ja lahjoituksia sekä

*harjoittaa seuraavaa taloudellista toimintaa:

omistaa, hallitsee ja vuokraa kiinteistöjä sekä osakkeita

järjestää keräyksiä ja arpajaisia

harjoittaa koulutus- ja kustannustoimintaa

harjoittaa tarkoituksensa toteuttamiseen liittyvää tavaroiden ja palveluiden myynti- ja vuokraustoimintaa

harjoittaa ravitsemus- ja majoitustoimintaa.
 

II LUKU

JÄSENET JA PÄÄTÖSVALTA

4 §

JÄSENET

 

Varsinaiset jäsenet

Piirin varsinaisia jäseniä ovat piirin alueella toimivat liiton rekiste­röidyt paikallis- ja teemayhdistykset.

Piirin varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä myös viisitoista (15) vuotta täyttänyt nainen, joka hyväksyy piirin tarkoituksen ja toiminnan sekä puolueen yleiset periaatteet ja jonka piirihallitus hyväksyy jäseneksi (henkilöjäsen). 

Jäseniksi pyrkivillä yhdistyksillä tulee olla liittohallituksen ja puoluehallituksen vahvistamat säännöt, ja niiden on lähetettävä kirjallinen anomus piirihallitukselle, joka hyväksyy varsinaiset jäsenet.

Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.


Kunniapuheenjohtajat ja -jäsenet

Kunniapuheenjohtajaksi piirikokous voi kutsua piirin toiminnassa erityisesti ansioituneen jäsenyhdistyksen jäsenen tai piirin henkilöjäsenen. Piirillä voi olla vain yksi kunniapuheenjohtaja kerrallaan.

Kunniajäseneksi piirikokous voi kutsua piirin toiminnassa an­sioituneen jäsenyhdistyksen jäsenen tai piirin henkilöjäsenen.


Kannattavat jäsenet

Kannattavaksi jäseneksi piirihallitus voi hyväksyä rekisteröidyn yhdistyksen tai luonnollisen henkilön.

 

Jäsenyhdistysten jäsenet

Jäsenyhdistyksen jäsen tai jäseneksi pyrkivä tai piirin henkilöjäsen ei saa kuulua muuhun puolueeseen. Paikallisyhdistyksen jäsen tai piirin henkilöjäsen saa kuulua varsinaisena jäsenenä ainoastaan yhteen puolueen jäsenyhdistykseen.


5 §

JÄSENEN EROAMINEN JA EROTTAMINEN

Jos varsinainen jäsen, kunniajäsen tai kannattava jäsen päättää erota piiristä, on siitä tehtävä kirjallinen ilmoitus piirihal­litukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoitettava eroami­sestaan piiri­kokouksen pöytäkirjaan merkittäväksi.

Eroavan jäsenen on suoritettava kaikki ne taloudelliset velvoi­tuk­set, jotka sille sinä kalenteri­vuotena kuuluvat, jona eroaminen tapahtuu

Jos piirin varsinainen jäsen ei suorita jäsenmaksuaan taikka on muuten jättänyt toteuttamatta ne velvoitukset, joihin piiriin liit­tyessään on sitoutunut, tai jos jäsen on toiminut piiriä vahin­goit­taval­la tavalla, on piirihallituksella oikeus erottaa se.

Erottamispäätöksestä jäsenellä on oikeus valittaa piiri­kokouk­selle jättämällä kirjallinen valitus piirihallitukselle kol­menkymmenen (30) vuorokauden kuluessa asiasta tiedon saatu­aan. Jos piirikokous, kuultuaan piirihallitusta ja erotettua jäsentä sekä hankittu­aan muut tarpeelliseksi katsomansa selvitykset hyväksyy vähin­tään kahden kolmasosan (2/3) ääntenenemmistöllä erottamispäätök­sen, se tulee voimaan heti.


6 §

JÄSENMAKSUT

Jokainen varsinainen ja kannattajajäsen suorittaa piirille jäsenmaksuna sen määrän, jonka piirin syyskokous piirin osalta ja puoluevaltuusto puolueen osalta seuraavaa kalenterivuotta varten vahvistaa.

Mikäli puolueen tai piirin varsinaisen jäsenen jäsenmaksu puolueelle tai piirille ei edeltävältä toimintavuosilta ole maksettu kokonaan, ei jäsen voi käyttää äänivaltaansa millään puolueen tai liiton organisaation tasolla. Äänioikeus on jäsenmaksuvelvoitteensa suorittaneille jäsenillä.

Kunniapuheenjohtaja ja -jäsen eivät suorita jäsenmaksua. Piiri on kuitenkin velvollinen suorittamaan puolueelle jäsenmaksun heidänkin osaltaan.

 

7 §

PÄÄTÖSVALTA

Ylintä päätösvaltaa käyttää piirikokous.

Toimeenpanovalta on piirihallituksella.

 

III LUKU

PIIRIKOKOUS

 

8 §

PIIRIKOKOUSTEN AJANKOHTA

Varsinaiset kokoukset

 

Piirin on pidettävä joka vuosi kaksi varsinaista kokousta, kevätkokous huhtikuun loppuun men­nessä ja syyskokous joulukuun loppuun mennessä.

 

Ylimääräinen kokous

 

Ylimääräinen piirikokous pidetään, milloin piirikokous itse tai piirihallitus niin päättää tai milloin vähintään neljä (4) var­sinaista jäsenyhdistystä tai vähintään 1/10 varsinaisista jäsenistä taikka 1/10 piirin yhteenlasketusta suorasta ja jäsenyhdistysten henkilöjäsenmäärästä sitä kirjal­li­sesti eri­tyisesti ilmoitetun asian käsittelyä varten piirihal­litukselta pyytää. Yhdistyksen osalta kokouspyyntöä koskeva päätös on tehtävä yhdistyksen kokouksessa.

Ylimääräinen piirikokous on pidettävä viimeistään yhden (1) kuu­kauden kuluessa siitä, kun kokousta on asianmukaisesti pyy­det­ty.

 

9 §

PIIRIKOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN

Piirikokousten tarkemman ajan ja paikan määrää piirihallitus. Kokouskutsu on julkaistava piirin toiminta-alueella ilmestyvässä sanomalehdessä ja lähetettävä postitse tai tietoliikenneyhteyttä tai muuta teknistä apuvälinettä käyttäen piirin varsinaisille jäsenille vähintään yhtä (1) viikkoa ennen kokousta.

Kokouskutsu lähetetään jäsenen ilmoittamaan yhteystietoon.


10 §

PIIRIKOKOUKSEN OSANOTTAJAT

Äänivalta

Piirikokouksiin on kullakin rekisteröidyllä paikallis- ja teemayhdistyksellä oikeus lähet­tää yksi (1) äänivaltainen edustaja toimintavuoden ensimmäisen päivänä olleen jäsenmaksunsa suorittaneiden henkilöjäsenmäärän kutakin alka­vaa 25-lukua kohti.

Kokousedustus määräytyy toimintavuoden ensimmäisenä päivänä olleen jäsenmaksunsa suorittaneiden henkilöjäsenten määrän mukaan. Äänivaltaisen edustajan on esitettävä yhdistyksensä antama valtakirja tai oikeaksi todistettu pöytäkirjaote siitä kokouksesta, jossa hänelle on edus­tusoikeus annettu.

Piirin suorat henkilöjäsenet valitsevat edustajansa piirikokoukseen erillisessä äänestystilaisuudessa tai postitse. Edustajia valitaan yksi (1) kutakin toimintavuoden ensimmäisenä päivänä olleen jäsenmaksunsa suorittaneiden suorien henkilöjäsenten yhteenlasketun määrän alkavaa 25-lukua kohti. Suorien henkilöjäsenten edustajat valitaan enemmistövaalilla käyttämällä näiden sääntöjen 11 pykälän 2 momentin mukaista vaalitapaa.

Kokouksessa on kullakin edustajalla yksi (1) ääni.

 

Puhe- ja läsnäolo-oikeus

Puhe- ja läsnäolo-oikeus piirikokouksessa on lisäksi piirin kunniapuheenjohtajalla, kunniajäsenillä, kannattavilla jäsenil­lä, piirihallituksen jäse­nillä, vaalipiiristä valituilla puolueen kansanedustajilla sekä puolueen ehdokaslistalta valituilla Euroopan parlamentin jäsenillä, liittohallituksen jäsenillä, puolueen piirijär­jestön edustajal­la, piirin järjestösihteerillä ja muilla liiton toimihenkilöillä, puolueen kunkin äänenkan­nattajan toimituksen edustajalla sekä lisäksi kevätkokouksessa edellisen vuoden piirihallituksella.

Piirikokous voi myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden muillekin sitä pyytäville henkilöille.

 

11 §

PÄÄTÖKSENTEKO PIIRIKOKOUKSESSA

Päätökset tehdään asiakysymyksissä ehdottomalla ääntenenemmistöllä, mikäli näissä säännöissä ei toisin määrätä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni.

 

Päätökset tehdään vaaleissa ehdottomalla ääntenenemmistöllä. Mikäli ensimmäisellä äänestyskierroksella riittävä määrä ehdokkaista ei saa tarvittavaa ääntenenemmistöä, seuraavalle äänestyskierrokselle pääsee äänijärjestyksessä enintään kaksinkertainen määrä ehdokkaita valitsematta olevien määrään nähden. Vaalissa on äänestettävä niin montaa ehdokasta kuin on valittavia. Äänten mennessä tasan ratkaisee arpa. Vaalit on suoritettava suljetuin lipuin, milloin vähintään kaksi (2) äänivaltaista osanottajaa sitä pyytää.

 

12 §

ALOITEOIKEUS

Oikeus aloitteiden tekemiseen piirikokoukselle on piirin jäse­nyhdistyksillä, liittohallituksella ja puoluehallituksella. Piirin sääntöjen muuttamista koskevat aloitteet on jätettävä piirihallitukselle viimeistään kolme (3) viikkoa ennen kokousta. Muut aloitteet on jätettävä piirihallitukselle viimeistään kahta (2) viikkoa ennen kokousta. Piirihallitus esittää tehdyt aloitteet lausun­nollaan varustettuina piirikokouksen käsiteltäväksi.                              

 

13 §

PIIRIKOKOUSTEN ASIAT

Kevätkokous

 

Kevätkokouksessa

valitaan kokouksen puheenjohtajat, sihteerit, pöytäkir­jan tarkastajat ja ääntenlaskijat

todetaan kokouksen osanottajat, laillisuus ja päätös­val­taisuus

vahvistetaan kokouksen työjärjestys

asetetaan kokouksessa käsiteltäviä asioita varten tarpeelliset toimikunnat

käsitellään piirihallituksen toimintakertomus edelliseltä kalenterivuodelta

käsitellään tilinpäätös ja tilintarkastajan sekä mahdollisen toiminnantarkastajan lausunto sekä vahvistetaan tilinpäätös

päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallituk­selle sekä muille vastuuvelvollisille

käsitellään selonteko piiristä valittujen kansanedusta­jien tärkeimmistä kannanotoista ja toimen­piteistä edellisen kevätko­kouksen jälkeiseltä ajalta sekä selos­tus poliittisesta tilan­teesta

valitaan piirin edustajat puolueen piirijärjestön piirikokouk­siin, liiton edustajakokoukseen sekä puolueko­koukseen puolueen piiri­järjestön, liiton ja puolueen sääntöjen edellyttämällä tavalla Valitun edustajan pitää olla Kokoomuksen Naisten Liiton asianomaisen piirin jäsenyhdistyksen jäsen tai piirin henkilöjäsen

käsitellään aloitteet ja piirihallituksen niistä anta­mat lausunnot

käsitellään muut piirihallituksen esiintuomat asiat

 

Syyskokous

 

Syyskokouksessa

valitaan kokouksen puheenjohtajat, sihteerit, pöytäkir­jan tarkastajat ja ääntenlaskijat

todetaan kokouksen osanottajat, laillisuus ja päätös­val­taisuus

vahvistetaan kokouksen työjärjestys

asetetaan kokouksessa käsiteltäviä asioita varten tarpeelliset toimikunnat

käsitellään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma

päätetään piirihallituksen jäsenten kokouspalkkioiden ja matkakorvausten suuruudesta sekä tilintarkastajan ja mahdollisen toiminnantarkastajan palkkiosta

määrätään varsinaisten ja kannattavien jäsenten jäsen­maksujen suuruus piirin osalta ja vahvistetaan seuraavan vuoden ta­lousarvio

valitaan piirihallituksen puheenjohtaja, jota kutsutaan myös piirin puheenjohtajaksi. Piirin puheenjohtajan toimikausi alkaa seuraavan kalenterivuoden alusta ja kestää saman kalenterivuoden loppuun asti kuitenkin niin, että sama henkilö voidaan valita enintään kuudeksi vuodeksi peräkkäin

valitaan piirihallituksen varapuheenjohtaja, jota kutsutaan piirin varapuheenjohtajaksi. Piirin varapuheenjohtajan toimikausi alkaa seuraavan kalenterivuoden alusta ja kestää saman kalenterivuoden loppuun asti kuitenkin niin, että sama henkilö voidaan valita enintään kuudeksi vuodeksi peräkkäin

valitaan taloudenhoitaja

päätetään piirihallituksen jäsenten lukumäärästä näiden sääntöjen 14 §:n määräämissä rajoissa

valitaan piirihallituksen jäsenet ja mahdolliset varajäsenet näiden sääntöjen mukaisesti seuraavaksi kalenterivuodeksi kuitenkin niin, että sama henkilö voidaan valita enintään kuudeksi vuodeksi peräkkäin

valitaan seuraavalla vuodelle tilintarkastaja ja varatilintarkastaja, joiden tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymiä tilintarkastajia (KHT) tai KHT tilintarkastusyhteisö sekä mahdollisesti toiminnantarkastaja ja tälle varatoiminnantarkastaja

valitaan piirin edustajat liiton liittokokoukseen. Valitun henkilön tulee Kokoomuksen Naisten Liiton asianomaisen piirin jäsenyhdistyksen jäsen tai piirin henkilöjäsen

käsitellään aloitteet ja piirihallituksen niistä anta­mat lausunnot

kuulla poliittinen tilannekatsaus

käsitellään muut piirihallituksen esiintuomat asiat

 

Ylimääräinen piirikokous

Ylimääräisessä piirikokouksessa käsitellään asiat, jotka kokous­kutsussa on mainittu sekä ne piirihallituksen esittämät kysy­myk­set, jotka kokous päättää ottaa käsiteltäväksi, mikäli asiaa ei tarvitse mainita kokouskutsussa.

IV LUKU

PIIRIHALLITUS

 

14 §

PIIRIHALLITUKSEN JÄSENET

Piirihallitukseen kuuluu piirin puheenjohtaja puheenjohtajana, piirin varapuheenjohtaja varapuheenjohtajana, taloudenhoitaja sekä kahdesta kymmeneen (2-10) jäsentä sekä nollasta kymmeneen (0-10) varajäsentä. Piirihallituksen toimikausi on kalenterivuosi.

Puheenjohtajan estyneenä ollessa toimii varapuheenjohtaja hänen sijaisenaan.

Piirihallitus voi asettaa avukseen neuvottelukuntia ja toimikun­tia määräajaksi tai erityistä tehtävää varten.

 

Piirihallitus määrää keskuudessaan mahdollisten varajäsenten sijaan tulon.

                                                   

15 §

PIIRIHALLITUKSEN KOKOUKSET

Piirihallitus on kutsuttava koolle, milloin puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi tai vähintään puo­let piirihallituksen jäsenistä sitä vaatii. Piirihallituksen kokous voidaan pitää myös tietoliikenneyhteyttä käyttäen.

 

16 §

PIIRIHALLITUKSEN KOOLLEKUTSUMINEN

Kokouskutsu on lähetettävä postitse tai tietoliikenneyhteyttä tai muuta teknistä apuvälinettä käyttäen piirihallituksen jäsenille vähintään yhtä (1) viikkoa ennen kokousta. Kiireellisiä poliittisia kysymyksiä käsittelemään voidaan piirihallitus kutsua koolle ilman määräaikaa. Kokouskutsu lähetetään jäsenen ilmoittamaan yhteystietoon.

 

17 §

PÄÄTÖSVALTAISUUS

Piirihallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet jäsenistä on saapuvilla, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna.


18 §

PUHE- JA LÄSNÄOLO-OIKEUS

Piirihallitus voi myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden muillekin henkilöille.

 

19 §

PÄÄTÖKSENTEKO

Päätökset tehdään ehdottomalla ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa.

 

20 §

PIIRIHALLITUKSEN TEHTÄVÄT

Piirihallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä nämä säännöt muuten edellyttävät:

johtaa piirin toimintaa liittohallituksen ohjeiden sekä piirikokousten päätösten mukai­sesti sekä tehdä aloitteita piirin toimin­nan kehittämi­seksi,

ohjata jäsenyhdistysten toimintaa sekä valvoa sääntöjen sekä piirikokousten päätösten noudat­tamista,

valmistella piirikokousten käsiteltäväksi tulevat asiat ja kutsua kokoukset koolle,

valmistella ja ohjata naisten valtiollista, kunnallista ja muuta vaalitoimintaa liittohallituksen ja puoluehallituksen ohjeiden mukaisesti,

päättää varojen hankinnasta ja vastata omaisuuden hoidosta,

hyväksyä uudet jäsenet,

johtaa liiton tiedotustoimintaa piirin toiminta-alueella järjestä­mällä kokouksia, juhlia ja kurssitoimintaa sekä yleensä valvoa liiton toimintaa piirin toiminta-alueella sekä

pitää jäsenluetteloa.

 

21 §

NIMEN KIRJOITTAMINEN

Piirin nimen kirjoittavat piirin puheenjohtaja, piirin varapu­heenjohtaja ja järjestösihteeri sekä piirihallituksen määräämät toimihenkilöt, kaksi yhdessä.

 

22 §

TALOUDENHOITAJA

Taloudenhoitaja valvoo piirin rahavarojen ja muun omaisuuden hoitoa, valvoo varainhankinnan järjestämistä sekä jäsenmaksun keräämistä piirin jäseniltä, huolehtii maksujen suorittamista, tilinpäätöksen laatimista ja sen jättämistä piirihallituksen hyväksyttäväksi niin ajoissa, että piirihallitus voi antaa tilinpäätöksen tilintarkasta­jalle ja mahdolliselle toiminnantarkastajalle vähintään kuukautta ennen piirin kevätkokousta sekä huolehtii seuraavan vuoden talousarvioehdotuksen laatimisesta.

 

23§

TOIMINTA- JA TILIVUOSI

Piirin toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi.

Piirihallituksen on jätettävä tilit tilintarkastajalle tai mahdolliselle toiminnantarkastajalle viimeis­tään kuukautta ennen piirin kevätkokousta ja ne on palautettava piirihallitukselle kaksi (2) viikkoa ennen piirin kevätkokousta. Taloudenhoitajan ja järjestösihteerin tulee olla läsnä tilintarkastuksessa.  

 

24 §

LUOTTAMUS- JA TOIMIHENKILÖT

Luottamustehtäviin voidaan valita vain piirin tai sen jäsenyh­distysten henkilöjäseniä.

Piirin puheenjohtajan tulee valvoa, että piirin toimintaa joh­detaan sääntöjä noudattaen sekä liiton ja puolueohjelman hengessä sekä puolueen johdon, liiton ja piirin päätösten mukaises­ti. Puheenjohtajalla on oikeus osallistua kaikkiin piirin jäsenyh­distysten kokouksiin ja tilaisuuksiin.

 

Piirin järjestösihteerin valitsee liittohallitus neuvoteltuaan piirihallituksen kanssa. Muut toimihenkilöt valitsee piirihalli­tus.

 

Järjestösihteeri toimii piirihallituksen sihteerinä. Järjestösihteerillä on oikeus osallistua piirin jäsenyhdistysten kokouksiin ja tilaisuuksiin sekä saada nähtäväkseen piirin jäsenyhdistysten pöytä- ja tilikirjat sekä tilitositteet.

 

V LUKU

VAALIT

 

25 §

VAALITOIMINTA

Vaalien ehdokasasettelussa noudatetaan puolueen sääntöjä ja jäsenäänestyssääntöä.

 

VI LUKU

SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN

26 §

SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA PIIRIN PURKAMINEN

Kysymys näiden sääntöjen muuttamisesta tai piirin purkamisesta voidaan ottaa esille piirikokoukses­sa, jos se on kokouskutsussa mainittu, ja päätöksen tekemiseksi vaaditaan vähintään kahden kolmasosan (2/3) enemmistö annetuista äänistä. Sääntömuutokselle on saatava liittohallituksen ja puoluehallituksen hyväksyminen. Sääntömuutos tulee voimaan, kun se on merkitty yhdistysrekisteriin.

Piirin purkautuessa on sen jäljelle jääneet varat luovutettava Kokoomuksen Naisten Liitto ry:lle naisten puoluetyön tukemiseksi.