Korjataan poliittinen keskustelukulttuuri
30.8.2023
Tunnetun määritelmän mukaisesti politiikka tarkoittaa yhteiskunnallisten asioiden hoitamista. Demokratiassa eli kansanvallassa politiikkaa toteuttavat kansan vaaleilla valitsemat edustajat, joilla on päätösvaltaa sen mukaan, miten äänestäjät ovat sitä heille antaneet. Suomalaiseen demokratiaan on perinteisesti kuulunut myös konsensus, jolloin enemmistö ei yksin sanele mieleisiään päätöksiä, vaan päätöksistä pyritään muodostamaan myös laajempaa joukkoa tyydyttävä ratkaisu, jolloin kompromissina myös poliittisen vähemmistön näkemyksiä otetaan huomioon. Suomen kaltaisessa monipuoluejärjestelmässä tämä on nähty tärkeänä piirteenä.
Nyt Suomen politiikkaan on ilmestynyt outo ilmiö, jossa kykyä ja halua konsensuksen edellyttämään keskusteluun ja kompromisseihin ei enää löydy. Yhdysvaltain politiikasta tuttu ilmiö, jossa jakaudutaan vahvasti kahtia niin poliittisesti kuin yhteiskunnallisesti, on rantautunut Suomeen. Ollaan vahvasti ”me” ja ”nuo”, jolloin päätavoitteena onkin yhtäkkiä rakentamisen sijaan repiminen. Repimisen eetosta edistää somessa vellova raivoisa huuto, jota voi tuskin enää keskusteluksi kutsua. Someriehunta vahvistaa käsitystä, jonka mukaan media on politiikan aktiivisena osapuolena enemmän kuin asioiden ja ilmiöiden raportoijana. Tämä päättelyketju ei sinänsä ole yllätys, onhan nimenomaan media raportoinut ahkerasti USAn puolueellisesta mediakentästä, jossa tietyt uutiskanavat raportoivat ”valeuutisia”, ja samanaikaisesti kotimainen media, iltapäivälehtien verkkoversioiden johdolla, metsästää klikkauksia aina vain jyrkemmillä ja provosoivemmilla otsikoilla. Eipä ihme, että kansa, jonka parissa perimätietona vieläkin kulkee viime vuosituhannen ”reporadio”, alkaa kyseenalaistaa median toimintaa. Tästä poliitikot toki osaavat ottaa kaiken irti.
Pirkanmaan Kokoomusnaiset pitää edellä kuvattua kehityskulkua erittäin huolestuttavana ja haluaa vedota voimakkaasti sekä politiikan tekijöihin, että aktiivisiin seuraajiin: korjataan hyvä, suomalainen politiikka ja etsitään yhdessä pienimpiäkin yhdistäviä tekijöitä. Jos on tahtoa, löytyy varmasti myös kykyä siirtyä repimisestä takaisin rakentamiseen. Haastamme poliitikot ja politiikkaa seuraavat käyttämään jälleen sellaista politiikan kieltä, joka sopii myös lasten korville. Tässä ajassa, jossa ulkoisia uhkakuvia riittää, pienen kansakunnan vahvuus on sen yhtenäisyydessä.