Koulukiusaaminen = kouluväkivaltaa

5.4.2023

Tämä teksti on uudelleenjulkaistu kirjoittajan luvalla. Se on ensimmäisen kerran julkaistu 7.4.2020 Minna Kupumäen blogissa

Miksi edelleen puhutaan koulukiusaamisesta? Jos ihminen lyö tai potkii toista ihmistä, se on väkivaltaa. Ei sillä ole väliä, minkä ikäinen tekijä on. Jos toiselta viedään väkisin jokin tavara tai esine, se on varkaus. Jos toista nimitellään, haukutaan, kirjoitellaan perättömiä juttuja tai lähtellään sopimattomia kuvia, se on kunnianloukkaus. Asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä oli tekijä minkä ikäinen tahansa.

Näihin kaikkiin asioihin voitaisiin puuttua kouluissa, jos oikeasti löytyy tahtoa. Ratkaisu on hyvin yksinkertainen: resurssit. Kouluihin tarvitaan tarpeeksi opettajia, avustajia, ohjaajia, jopa vartijoita. Mitä enemmän paikalla on silmiä ja käsiä, sitä nopeampaa ja helpompaa on puuttua epäkohtiin. Luokassa ei tarvitse olla kuin yksi tai kaksi vilkkaampaa oppilasta, jotka vie opettajan täyden huomion ja sillä aikaa muut oppilaat ehtivät tehdä jo vaikka ja mitä. Välitunnilla on helppo piiloutua massaan tai mennä nurkan taakse, kun valvojia ei ole tarpeeksi.

Lisäksi tarvitaan keinoja ja seuraamuksia, mitä rikkeistä ja rikoksista aiheutuu. Koulusta erottaminen, koulun vaihtaminen, jälki-istunnot jne ovat ihan varteenotettavia vaihtoehtoja, mutta näissä kaikissa unohtuu se, että myös tekijä voi tarvita apua. Kaikissa tapauksissa pitäisi ottaa yhteyttä viranomaisiin. Poliisi selvittää rikosseuraamukset, sosiaalitoimi kotiolot, terveydenhuolto mielenterveyden haasteet. Ongelmien selvittäminen on yhteiskunnan yhteinen asia, ei pelkästään opettajien tai rehtoreiden. "Koko kylä kasvattaa" ajatusta pitäisi pystyä jalostamaan ja kehittämään niin, että jokainen aikuinen uskaltaa puuttua ja tietää kuinka toimia, jos näkee tai kuulee lasten ja nuorten toimivan väärin. Ja nämä asiat pitää ottaa vakavasti ja käsittelyn tulee olla nopeaa! Myös uhrin pitää saada apua välittömästi, puolen vuoden jonot keskusteluun ovat aivan käsittämättömiä. Apu täytyy saada heti ja apua tulee jatkaa niin kauan, kuin uhri sitä tarvitsee.

Mitenkäs näitä koulun resursseja sitten kasvatetaan? Ihan ensinnäkin opettajille tulee maksaa asianmukaista palkkaa arvokkaasta työstä mitä he tekevät. Kaikissa muissa työpaikoissa myös kesälomalta maksetaan palkka, tämä on ehdoton minimivaatimus myös opettajille. Moni myös kammoksuu ajatuksesta hommata erikseen vartija kouluihin. Miksi? Liike-elämässä on vallan normaalia, että talossa on aulapalvelu ja siellä vartijakortin omaava henkilö. Miksei näin voisi olla kouluissakin? Sehän on lasten ja opettajien työpaikka, heillä on oikeus samanlaiseen turvallisuuteen kuin toimistotyöntekijällä. Lisäksi erityisavustajia pitää olla tarvittava määrä suhteutettuna erityisoppilaisiin. Kaikille tulee taata tuki ja apu opiskeluun oman kehitystarpeen mukaan.

"Kamalan kallista, ei ole rahaa!" On seuraava kommentti. Onko todella? Mietitäänpä tätä investointina tulevaisuuteen. Jos me saamme resursseja lisäämällä poistettua väkivaltatapauksia, nipun varkauksia ja estettyä syrjäytymistä, mitä se tarkoittaa käytännössä? Me säästämme terveyspalveluissa, koska kukaan ei joudu sairaalaan paikattavaksi ja hoidettavaksi. Me säästämme mielenterveyspalveluissa, koska ei koeta ahdistusta ja pahoinvointia jatkuvasta haukkumisesta ja pahoinpitelyistä. Me onnistumme kasvattamaan vanhan kansan sanoin "kunnon kansalaisia", jotka saavat hyvän koulutuksen ja pääsevät sitä kautta kiinni työelämään. Tämä tuo meille uusia veronmaksajia ja sitä kautta tuloja kassaan. Hyvin kärjistettynä tälle vastapainona on jättää resurssit palkkaamatta, jolloin joku joutuu pahoinpidellyksi, sitä kautta sairaalaan hoidettavaksi, kärsii koko ikänsä mielenterveysongelmista, syrjäytyy elämästä ja (nyt sanon todella rumasti, pahoitteluni sanamuodosta) päätyy yhteiskunnan elätettäväksi. Eli mikä loppujen lopuksi on kallista?

Tämä ilmiö on jatkunut maassamme jo pitkään, joku voisi sanoa vuosikymmeniä. Joissakin kaupungeissa tähän on herätty ja rakennettu aitoja puuttumisen malleja ja keinoja. On kouluja, jotka saavat asiasta kehuja ja asiat osataan hoitaa todella hyvin. Mutta liian paljon on edelleen vain puhetta ja kauniita sanoja, mutta ne todelliset teot puuttuvat. Niiden aika on nyt.