Yksinasuvat nykypäivän unohdettu kansanosa?

22.4.2021

Yhden hengen talouksia on jo 45 % ja määrä vain kasvaa. Suhteellisesti eniten viime vuosina on lisääntynyt alle kolmekymppisten ja yli 65 –vuotiaiden yksinasuvien joukko. Yksinasuvia on Suomessa jo yli miljoona. Heidät on myös huomioitava paremmin kunnallisessa päätöksenteossa.

 

Yksinasuvat ovat heterogeenistä joukkoa. Yhteiskunta ei tunnista yksinelävien tarpeita, vaan toimii monessa mielessä perhelähtöisesti. Yksinelävien ääni kuuluu heikosti niin tiedotusvälineissä, tutkimuksessa kuin poliittisessa päätöksenteossakin, vaikka heidän asemassaan on lukuisia epäkohtia.

Yksinasuvalla on mm. lainsäädännössä erilainen, usein heikompi asema. Tämä näkyy räikeästi esimerkiksi tietyissä verotuksen vähennyksissä, kuten työasunto- ja työmatkavähennyksessä sekä kotitalousvähennyksessä.

Lainsäädännön puitteissa lapsiperhe tai yksinasuva vanhus voi saada sairastuessaan kotiapua, työikäinen yksinasuva ei. Monet asumiseen liittyvät maksut ovat kotitalouskohtaisia mutta etuudet henkilökohtaisia. Yksinasuva maksaa siis saman yksin, kuin mitä parisuhteessa elävät kaksista tuloista.

Sairauden tai työkyvyttömyyden kohdatessa yksin asuva on suojattomampi. Yksinasuvista peräti kolmannes on pienituloisia tai köyhiä. Toimeentulotukea saavista talouksista kolme neljäsosaa on yhden hengen talouksia.

Myös kaupallisten tuotteiden ja palvelujen hinnoittelussa näkyy usein perhe- ja parikeskeinen lähtökohta, joka verottaa erityisesti yksinasuvan kukkaroa. Yhden hengen hotellihuonekin on suhteessa kalliimpi. ”Ota kolme – maksa kaksi” -tyyppiset tarjoukset eivät useinkaan kohtaa pienessä kerrostaloyksiössä asuvan sinkun tarpeita. Markkinoiden toimintaan emme halua puuttua, mutta vaikutetaan niihin asioihin, joihin politiikalla voidaan vaikuttaa. Kuntapoliittisessa päätöksenteossa on otettava huomioon myös yksinasuvien tarpeet.

Yksin asuville tärkeitä ovat yhteiset julkiset tilat, kuten kirjastot, kahvilat, opiskelijaruokalat ja muut neutraalit oleskelutilat. Niihin voi mennä yksin, mutta samalla kokea yhteenkuuluvuutta toisten kanssa. Yksinasuvan on oltava aktiivinen pystyäkseen kanavoimaan arkisen keskustelutarpeen, joka perheellisellä toteutuu helpommin. Yksinasuvien sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tarpeen huomioiminen on myös parasta ennaltaehkäisevää politiikkaa, mitä tulee päihde- ja mielenterveysongelmien torjumiseen.

Asumismurroksen muutokselle ei näy loppua. Sosiaalisia verkostoja voisi tulevaisuudessa lujittaa asumisen kaavoituksella. Uudisrakentamisessa olisi tärkeää lisätä kerros- ja rivitaloihin yhteisiä tiloja ja pihoja, joissa tullaan tutuiksi. Kuntien tulisi käyttää ohjausvaltaansa kaavoituksessa. Lainsäädännöllä voisi edesauttaa esimerkiksi varttuneemman väen edullista yhteisasumista, vaikka seniorien soluasuntojen muodossa.

Yksinasuvallakin elämän kantavia voimia ovat arvostuksen tunne ja merkityksellisyyden kokemus sekä väestöryhmänsä edustajana, että yksityisenä ihmisenä. Kunta voi edesauttaa tätä voimaantumista tarjoamalla tiloja ja harrastusmahdollisuuksia tasapuolisesti eri väestöryhmille.

Kokoomusnaiset kantaa huolta kaikkien tasavertaisesta osallistumisesta päätöksentekoon sekä myös yhteiskunnan heikompien hyvinvoinnista. Yhä suuremman osan suomalaisista ollessa yksinasuvia, heidän äänensä on saatava paremmin kuuluviin kunnallisessa päätöksenteossa.