Yksinhuoltajuuden oppeja: Onnen löytäminen yksinkertaisuudesta

20.12.2024

"Elämä on kuin pyörällä ajamista, tasapainon säilyttämiseksi on jatkettava eteenpäin." Tämä Albert Einsteinin viisaus on ollut ohjenuoranani nuoresta iästä lähtien.

Yksinhuoltajana oleminen on tuonut mukanaan monia arvokkaita kokemuksia, ja haluan jakaa niistä tärkeimmät kanssanne. Muutin Suomeen elokuussa 2014 ex-mieheni ja neljän kuukauden ikäisen vauvamme kanssa. Opin suomen kielen kolmessa kuukaudessa, pääasiassa itseopiskelun, verkkosivujen ja perhekerhojen, kuten MLL:n, kautta. Näissä kerhoissa tutustuin moniin äiteihin ja opin suomalaisesta kulttuurista. Kirjastossa käynti ja lastenkirjojen lukeminen olivat myös tärkeitä osia oppimisprosessiani. Olen aina uskonut, että rajallisen ajan vuoksi minun on opittava suomen kieli hetkessä. Olen hyväksynyt sen, että voin kysyä sanoja, joita en tiedä, ja oppia ne heti. Tämä käytännön lähestymistapa on auttanut minua sopeutumaan nopeasti ja tehokkaasti.

Kerran olin ystäväpariskunnan kanssa, kun he alkoivat kinastella jostain pienestä asiasta. Otin esiin muistikirjani ja aloin kirjoittaa uusia sanoja, pysäyttäen heidät kysymällä, mitä he sanoivat. Se ei ehkä ollut paras hetki oppia uusia asioita, mutta en tiennyt, että he kinastelivat. Tämä tilanne kuvastaa hyvin sitä, kuinka olen aina valmis oppimaan, vaikka tilanne ei olisi ihanteellinen.

Rutiinit ovat olleet osa elämääni nuoresta iästä lähtien. Säännöllinen aikataulu auttaa hallitsemaan arjen kaaosta ja tarjoaa lapselleni turvallisuuden tunnetta. Esimerkiksi aamurutiinimme sisältää terveellisen aamiaisen ennen kouluun lähtöä. Tämä ennakoitavuus auttaa lastani tuntemaan olonsa turvalliseksi ja tekee päivistämme sujuvampia. Vaikka rutiinit ovat tärkeitä, joustavuus on myös ollut avainasemassa. Ainoana huoltajana minun on oltava valmis yllättäviin tilanteisiin, kuten lapseni sairastuessa. Tämä tarkoittaa, että minun on pystyttävä mukauttamaan suunnitelmiani ja prioriteettejani nopeasti. Joustavuus auttaa minua selviytymään näistä häiriöistä ilman liikaa stressiä ja varmistamaan, että lapseni tarpeet tulevat aina täytetyiksi.

Ystävien ja yhteisön tuki on ollut korvaamatonta. On helppoa tuntea, että minun on tehtävä kaikki itse, mutta muiden apu on tehnyt merkittävän eron elämässämme. Olipa kyseessä leikkitreffien järjestäminen, neuvojen saaminen tai yksinkertaisesti juttuseuran löytäminen, muiden tuki on ollut elintärkeää.

Suomessa koemme pitkät, pimeät talvet, mutta poikani löytää iloa uusista heijastimista, kuten auton muotoisista, tai hatuista, joissa on valot. Näkemällä maailman hänen silmiensä kautta olen oppinut, että onni ei tule ylellisistä asioista, kuten kalliista autoista tai taloista. Sen sijaan se löytyy pienistä, arjen hetkistä, joita jaamme.

Olen kiitollinen pojalleni, sillä hänen rohkaisemisensa uuden harrastuksen, kuten luistelun, pariin on auttanut minua voittamaan omia pelkojani. Muistan ensimmäisen kerran, kun laitoin luistimet jalkaani – käveleminenkin oli vaikeaa, saati sitten liukuminen. Ensimmäisellä kerralla ryömin jäällä kuin pingviini, sillä pelkäsin kaatuvani. Vaikka olen harrastanut kung-fua kotimaassani, luistelu tuntui paljon pelottavammalta.

Olen aina ollut kunnianhimoinen ihminen, joka asettaa tavoitteita ja pyrkii jatkuvasti eteenpäin. En vertaa tilannettani muihin, vaan opetan pojalleni, että hän voi pyrkiä olemaan parempi versio itsestään joka päivä vertaamatta itseään muihin. Rajoitukset ovat opettaneet minulle, että tilanteeni ei ole sama kuin muiden, joten yritän olla myötätuntoinen itseäni kohtaan.

Aikuisena oppiminen voi olla haastavaa, mutta se on myös palkitsevaa. Esimerkiksi opin uimaan vain alkeita kotimaassani, mutta pelkäsin syvää vettä. Päätin kuitenkin kohdata pelkoni ja aloin harjoitella uima-altaassa päivittäin. Tämän kunnianhimoisen asenteen ansiosta suunnittelen osallistuvani triathloniin lähitulevaisuudessa. Ajatus järvessä uimisesta on hieman pelottava, vaikka tiedänkin, ettei siellä ole krokotiileja. Kiitos Jumalalle, että sää on tarpeeksi kylmä, ettei täällä ole krokotiileja! Silti pelon voittaminen ja uusien taitojen oppiminen on antanut minulle valtavasti itseluottamusta.

Kun elämässä tulee vastaan paljon haasteita, pyrin ratkaisemaan niitä lisäämällä haasteita urheilurutiiniini. Esimerkiksi kerran olin haastavassa tilanteessa, jossa osa asioista oli hallinnassani ja osa ei. Aloitin lankutuksen ja lisäsin lankutusaikaa vähitellen. Aina kun halusin luovuttaa, muistutin itseäni, etten luovuta tämän elämänhaasteen vuoksi. Pystyin tekemään 20 minuutin lankutuksen. Kyynärpääni olivat täysin kipeät, mutta mieleni oli onnellinen, olin kova tyyppi.

Opetan pojalleni, että perusasioiden tekeminen on tärkeintä. Elämässä emme tarvitse monia asioita, joita kutsumme seikkailuiksi. Itse asiassa yksinhuoltajan elämä on jo seikkailu itsessään. Yksinkertaisuus tuo mukanaan rauhaa ja tyytyväisyyttä, ja seikkailut löytyvät arjen pienistä hetkistä.

Yhteenvetona voidaan todeta, että yksinhuoltajana oleminen on tuonut mukanaan monia arvokkaita kokemuksia, jotka ovat rikastuttaneet elämääni lukemattomilla tavoilla. Toivon, että jakamalla kokemuksiani muut yksinhuoltajat voivat löytää inspiraatiota ja tukea omalla matkallaan.

Masoumeh Salimi
Kuntavaaliehdokas, Tampere